Don't be so pathetic, just open up and sing

Ah, ihanat naisartistit! Viimeisen viikon ajan mulla on soinut koko ajan Marina & The Diamonds niin kaiuttimissa kuin päässäkin. No, Marina & The Diamondsista ei voine puhua mainitsematta Florence + The Machinea, yhtäläisyydet kun artisteissa ovat ilmiselvät. Mutta ei maha mitään. Ne on molemmat ihan mahtavia, oli M&TD sitten muna ja F+TM kana tai mitä vaan. Ihania.

Anyway, tässä kuitenkin ensinmainitun kappale I Am Not A Robot. Kuuntelin tämän viimeksi aamulla ennen kouluun lähtöä ja alkoi heti tuntua siltä että tästä tulee mahtava viikko. Myös banaani-mansikka-kiivismoothiella saattoi olla näppinsä pelissä. Laittakaa paljon volaa ja nauttikaa!

Mä vaihdoin hetkeksi biisiä, nyt mulla on meneillään maanantai-iltapäivän tanssibileet La Rouxin Kitsune- miksauksen tahtiin. Keittiöön pitäisi varmaan hankkia peittävämmät verhot, mun kotiasuni ja nää muuvsit - pettämätöntä viihdettä koiranulkoiluttajille!

Marina & The Diamonds muuten julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa helmikuun 22. päivä. Aion olla apajilla!

Let's not try to figure out everything at once

Olispa kesä. Ja kas, näin helposti yhdyin lauluunne.

Joka toinen hetki mä kaipaan kesää ihan hulluna. Ettei tarvitsisi miettiä miten monet sukkahousut voi päällekkäin laittaa ilman että sisätiloissa hikoaa ihan liikaa. Tai että voisi tehdä naamalle muutakin kuin katsoa peilistä kauhulla, kuinka se irtoaa pikku hiljaa pois ihan vaan kuivuuden vuoksi. Ja että vois käyttää kirkkaanpunaista kynsilakkaa, sitä, jota laitan aina kesällä kun kynnetkin kasvavat paremmin. Kokeilin muuten laittaa sitä lakkaa perjantaina, ja voi luoja, se oli suuri virhe. Käsittämättömän nurinkurinen olo.

Mutta ne joka toiset hetket! Voin käyttää maihareitani (jotka eivät enää hierrä!), ja kävellä hassusti pomppien kadulla ilman että paleltaa ollenkaan. Voin laittaa kolmet sukkahousut päällekkäin eikä tarvitse miettiä, miltä mun sääret näyttää, koska niitä ei kukaan nää ennen heinäkuuta. Voin lojua koko sunnuntaipäivän sängyssä, katsella tuotantokausikaupalla How I Met Your Motheria eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, etten ole ulkona nauttimassa auringonvalosta. Ja juoda teetä sohvannurkassa ja uppoutua joululahjaksi saamaani The Sartorialist -kirjaan. Siinä muuten vasta kirja. Suosittelen! Niin ja sitten voi suunnitella bileitä, ne kirkastavat illan kuin illan. Seuraavaksi meillä on halibailut ystävänpäivän kunniaksi. Siellä halitaan ja pidetään lässyn musiikin levyraati.

Joskus sitä kuitenkin tulee lähdettyä kotoa uloskin. Aamuisin voi mennä suunnittelemaan opiskeluprojekteja kahvilaan, ja siinä sivussa syödä vähän laskiaispullia ja ottaa muutamia kuvia. Niistä maihareista. Ja tuuletuksista.

Sisällä kahvilassakin voi pitää isoäidin kutomaa kaulahuivia kaulassa, kun ulkomaailma kuitenkin tuntuu vähän oudolta. Se voi näyttää vähän hassulta kääröltä, mutta tuntuu vaan niin hiton hyvältä.

P.S. Koska te kaikki varmaan tiiätte tämän jo, niin moi, mä oon sitten ihan Emma vaa nykyään :)

Tapaa minut aamulla, kaikki alkaa silloin alusta

Tässä biisissä on musta jotain ihanaa, jotain semmoista... todellista. Sanat ovat niin totta, mutta melodia täynnä toiveikkuutta, muistuttaa mua siitä että kyllä tää tästä. Videoon törmäsin ensimmäistä kertaa vasta äsken, ja viehätyin ihan valtavasti.

Iltaan mennessä painun kasaan, muutun pienemmäksi / Niin raskaaksi on käynyt taakka harteillani.

Päivät ja illat ovat niin pitkiä nyt, yön tunnit eivät riitä kantamaan päiviä loppuun asti. Onneksi on ystäviä, kynttilöitä, ja hyvää musiikkia. Rauhallista viikkoa, rakkaat!

P.S. Miten toi Iisa vaan voi olla aina noin ihana?

Oh Mother, I can feel the soil falling over my head

Jahas, flikat. Nyt on ilmassa jotain suurta. Minä ja vaatekaappini tarvitsemme apua. Edellinen tietää, että jälkimmäisen sisältöä tarvitsee muuttaa. Mihin suuntaan ja miten - siihen tarvitsen tikkaremmini apua.

Ongelmani alkoivat kesällä. Kuten taannoin kerroin, pukeuduin koko kesän t-paitoihin ja verkkareihin. Siis ihan oikeasti. T-paita oli musta, hihassa luki työnantajan nimi. Verkkarit olivat kummallista puuvillamateriaalia, liian isot (rasti seinään) ja beiget. Vihasin hoitsupukuani kaikessa käytännöllisyydessään. Ja ymmärrätte varmaan - aamulla aikaisin ei juuri jaksanut pukeutua sitä kahdenkymmenen minuutin bussimatkaa varten. Vapaapäivinä käytin yksiä ja samoja vaatteita. Odotin syksyä kuumeisesti, syksyllä saisin taas pukeutua omaksi itsekseni.

No, syksy tuli. Pukeuduin mustiin pillifarkkuihin, mustiin hameisiin ja mekkoihin, mustiin puseroihin ja nautin elämästäni. Ostin sen maailman kauneimman mustan takin, käytin mustaa paljettipipoani ja hukkasin jo monet mustat sormikkaat. Ymmärtänette kaavan. Kaikki oli hyvin, kunnes eilinen koitti. Eilen alkoi harjoittelu.

En tiedä, miten pukeutua seuraavat kuusi viikkoa. Saan kerrankin pukeutua töissä omiin vaatteisiini, mutta salaa kadehdin opiskelukavereitani, jotka saavat töissään pitää terapeuttivaatteita. Työvaatteissa olisi pätevä olo, en olisi mä vaan, olisin asiantunteva työntekijä, eikä kenenkään tarvitsisi tietää, miten totaalisen kujalla oleva nolo opiskelija oikeasti olen. Niin kovin kuin rakkaassa yksipuolisessa värimaailmassani viihdynkin, niin musta nyt vaan ei ole se kaikkein lähestyttävin väri. Vaikken joudu ryömimään maassa, tulisi vaatteissani olla hyvä liikkua ja olla (lue: pillifarkut poissuljettu), niiden tulisi olla edes suhteellisen skarpit mahdollisiin kokouksiin ja lisäksi olisi ihan kiva, etten tuntisi itseäni pelle hermanniksi ne päälläni.

Että niin. Voi kunpa saisin pitää niitä rumia työvaatteita taas, se oli niin helppoa, voisin tukeutua työvaatteiden tuomaan asiantuntemukseen.Murrunko, lähdenkö ostamaan kivanvärisiä vaatteita? Vai yritänkö epätoivoisesti asustaa mustat kaapuni joillain... millä? Kaksi päivää takana, 28 edessä.

I'm not looking for love, but it's hard to resist

Tämä biisi on soinut koko aamun repeatilla. Tässä teille The Big Pink (bändi, joka olisi kyllä pitänyt Flow'ssa nähdä) ja kappaleensa Velvet. Ei ehkä se kaikkein piristävin maanantaikappale, mutta... No, laitan taas soimaan. Tähän jää koukkuun.

Oh they're such pretty things

Tähän blogipostaukseen sisältyy kaksi ohjetta.

Ihan ekana annan flunssajuoman ohjeen. Tällä pitäis siis flunssa lähteä pois, ei päinvastoin.

1mukillinen appelsiinimehua
puolikkaan limen mehu (tai niin paljon ku tahdot laittaa)
raastettua inkivääriä (nam!)
raastettua valkosipulia niin paljon kuin uskallat laittaa
mahd. vielä hunajaa

Aplarimehu laitetaan kattilaan, kattila neloselle ja muut ainekset sekaan. Sit annetaan lämmetä. Älä kiehauta liikaa (tähän on varmaan jokin syy, mutta en vaan tiedä, mikä...). Juo. Toista.

Lähes koko viime viikon elin lukiossa hankkimissani reikäisissä treenihousuissa, Barcelonasta v. 2003 saadussa t-paidassa (jos maksoi Kabul Youth Hostelin laskun etukäteen ja yhdessä osassa, sai t-paidan....) ja rikkinäisissä ja likaisissa eriparisukissa. Olo oli kuin oisin jäänyt katujyrän alle vappupäivänä. Rautalangasta vääntäen: mä olin karseassa flunssassa. Asiat tuntuivat menevän muutenkin ihan päin honkia, elämäni ei todellakaan ollut tolallaan.

Mutta sitten, heti kun kuume laski, mä skarppasin. Lauantaiaamuna kello 9 nousin sängystä, soitin Stockalle ja kyselin kaksi viikkoa sitten sovittamani takin perään. Takki ei ollut jättänyt mua rauhaan edes siinä hirveässä flunssassa, se oli todellista takkilovee. Puhelimessa kuulin takin olevan edelleen tangossa, että Stockalla on takkiale ja että kokojakin saattais jopa olla jäljellä. Siispä juoksin bussiin (tajusin vasta liian myöhään miltä näytin), tuuletin sovituskopissa kun mahduin takkiin ihan hienosti (rasti seinään) ja hetkeä myöhemmin olin taas kotona, onnellisena uuden takin (rahattomana) omistajana.
Niin. Kuvaa mulla nyt tietenkään ei takista ole, mutta mun oli pakko kertoa tää teille. Mä rakastan mun takkia!

Sitten se toinen ohje.

"Kuinka ottaa itsestään ja idioottimaisesta hymystään sata kuvaa"

1. Ihastu Kirsi Nisosen järjettömän hienoon pantaan.
2. Masennu hinnasta, joka ei ihan sovi budjettiin. Korosta sanaa "ihan".
3. Älä saa pantaideaa pois päästäsi. Tajua, ettet ole käyttänyt pantaa ikinä. Korosta sanaa "ikinä".
4. Hipelöi erilaisia pantoja ja hiusjuttuja kaupoissa.
5. Osta ihana panta.
6. Mene kotiin, pistä panta päähäsi, asetu wc:n peilin eteen.
7. Hymyile typertyneenä, ota kuva itsestäsi, älä ainakaan siitä pannasta.
8. Toista edellinen kohta 99 kertaa.

Tässä esimerkki, jos et tajunnut koko idistä:

P.S. Terkkuja pääasioiden kruunatulle kuningattarelle, ihanalle Annukalle - ilman sua tuskin olisin tässä tilassa.

And that's what makes my life so fucking fantastic

Jos jokaisella ihmisellä olis niin ihania ystäviä kuin mulla, maailmassa olis varmaan rauha eikä sotia eikä nälänhätää. Lisäksi, jos jokainen viikonloppu olis kuin edellisviikonloppu, niin... No, mä olisin varmaan työkyvytön ja pa. Ja tajuttoman onnellinen. Ja mä en ikinä liiottele.

Elokuun keskimmäisenä lauantaina me vietettiin syntymäpäiviäni hipster-piknikin merkeissä. Syötiin kakkua ja juotiin skumppaa ja ihana leivos ja kaikkea, ja rakastin ystäviäni. Lauantai-iltana juhlittiin Flow'ta, sunnuntaina syötiin jo ehkä perinteeksi muodostunut Flow-lounas Weeruskassa, ja illalla oli taas hyvä flow. Mitä muuta vois ihminen kesäviikonloppuunsa kaivata? Niin, ei mitään, sitähän mäkin!

Flow'sta: Jazzanova oli yllättävän hyvä, Lily Allen sympaattinen, Seun Kutin taustalaulajien peput käsittämättömät. Nitin Sawnhey oli täydellinen sunnuntain alkuiltaan. Ja sata mahtavaa esiintyjää jäi näkemättä, hupsista heijaa.
Mutta yksi on päätetty: Isona musta tulee Grace Jones ja meen Owen Pallettin (aka Final Fantasyn) kanssa naimisiin. En tartte muuta. Paitsi ehkä Lily Allenin meidän kasvattitytöksi...

Vaikka kesämuisteloiden piti rajoittua viime postaukseen, en malttanut olla keräämättä ihanan ystäväni kuvista niitä parhaimpia. Kiitos Martta!

Kaisa, sun lahjan kanssa kävi vähän nolosti, siispä tässä sulle Lily-kollaasi. Martta kuvas parit videot ja, olisitpa ollut meidän mukana! Onnea sulle, vanha retale - toivottavasti tää helpottaa ees vähän oloasi :)